Lauttasaaren kotikaupunkipolku 2

24 Villa Salin

Leskirouvat Ida Salin ja Josefina Nyman-Sjöberg ostivat 1900 silloiselta saaren omistaneelta Ivan Wavulinilta huvilatontin, jolle Idan isä rakensi heille 1901 Solvik Torp -mökin kesäkäyttöön. Kuusi vuotta myöhemmin se siirtyi kokonaan Idalle, joka laajensi ja kohensi taloa. 1920-luvulla huvilan ulkomuodossa oli havaittavissa useita tyylikerrostumia: katon harjan korupääty, räystäslautojen riippulevyt, ikkunoiden kamanakoristeet, ulkoseinien lautapanelointi muuttui kivirappaukseksi. 1930-luvulla se oli jo talviasuttava. Samaan aikaan Paul Olsson suunnitteli muotopuutarhan, jolloin sinne tuli pitkiä suoria käytäviä, pengerryksiä sekä portaita. Ida Salin oli maamme ensimmäisiä puutarhurikoulutuksen saaneita naisia, joka osallistui Solvik Torpin omena-, kukka- ja vihannestarhan suunnitteluun ja hoitoon, jotka kuuluivat saaren nähtävyyksiin. Ida Salin johti menestyksellisesti edesmenneen puolisonsa Wilhelm Salinin perustamaa nyörinpunomoa vuoteen 1946 saakka. Idan kuoleman jälkeen 1952 koko omaisuus siirtyi testamenttilahjoituksella Naisasialiitto Unionille. Yhdistys muutti jo kaavamuutoksilla pienentyneen tontin ja puutarhan ilmeen helppohoitoisemmaksi, nykyisen kaltaiseksi. Naisasialiitto Unioni teetti Villa Salin -huvilan peruskorjauksen 1999 ja ryhtyi kehittämään sen tiloihin soveltuvia koulutustapahtumia, aluksi omia tarpeitaan varten ja myöhemmin vuokraamaan niitä ja puutarhaa erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja juhliin.

 

Seuraavaksi: 25 Merikylpylänpuisto, lauttasaarelaisittain Kasinonranta