Lauttasaaren kotikaupunkipolku 2

17 Lentokapteeninkuja

Lentokapteeninkuja on saanut nimensä lentokapteeni Gunnar Lihristä (1897-1937). Gunnar Lihr oli Finnairin edeltäjän Aero Oy:n ensimmäinen suomalainen liikennelentäjä ja hän ansioitui myös olemalla vuonna 1928 pelastamassa Huippuvuorilta italialaisen tutkimusmatkailija Umberto Nobilen ja tämän retkikunnan. Lihr menehtyi 1. joulukuuta 1937 jouduttuaan tekemään hätälaskun lähellä Tukholmaa Fjäturen-järven jäälle, kun järven jää petti koneen alta.

Gunnar Lihrin puoliso, professori Zaïda Eriksson-Lihr oli kuuluisa allergologi ja hän perusti vuonna 1947 Lauttasaaren kartanoon Allergiatutkimussäätiön hallinnoiman allergiasairaalan, joka oli lajissaan maailman ensimmäisiä. Lihrit rakennuttivat itselleen talon nykyisen Lentokapteeninkujan päähän, meren rannalle. Alkuperäistä rakennusta ei enää ole. Nykyään paikalla olevan talon (Lentokapteeninkuja 3) pihalla on edelleen muistotammi, jonka Zaïda Eriksson-Lihr istutti miehensä muistoksi 1938.

 

Seuraavaksi: 18 Lounaisväylä 1