Kirjaston tontille kaavamuutos monitoimitaloa varten

Kaavamuutos kirjaston tontti

Helsinki on käynnistänyt asemakaavan muutoksen, jotta Lauttasaaren kirjaston tontille voitaisiin tulevaisuudessa rakentaa monitoimitalo. Uudessa rakennuksessa voisi olla koulu, päiväkoti, kirjasto ja nuorisotiloja. Rakennuksen suunnittelua ei ole vielä aloitettu ja rakentamisen ajankohta ja vaiheistus on auki. Kaavamuutoksesta voi jättää mielipiteen viimeistään 30.6.2017.

Kaupunki perustelee kaavamuutosta sillä, että Lauttasaaressa on asukasmäärän kasvaessa ja väestörakenteen muuttuessa tarve uusille koulu- ja päiväkotitiloille. Tavoitteena on suunnitella Lauttasaareen keskeisesti sijaitseva uusi julkinen rakennus, joka palvelisi saaren asukkaita monipuolisine toimintoineen sekä päivä-, että iltakäyttöä. Asemakaavan muutos koskee nykyistä Lauttasaaren kirjaston tonttia osoitteessa Pajalahdentie 10 sekä osittain Pajalahden puistoaluetta.

Puistossa on tällä hetkellä tilapäinen päiväkoti, joka poistuu kun korvaavia uusia tiloja saadaan rakennettua. Kirjastolle ja nuorisotalolle järjestetään tarvittavat väistötilat rakentamisen aikana. Rakennuksen kokonais-pinta-ala olisi n. 8 500 k-m2, josta peruskoulun ala-asteen ja päiväkodin osuus on n. 6 300 k-m2. Ala-aste on mitoitettu n. 600:lle 1-6-luokkalaiselle.

Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan suunnittelun ja rakentamisen aikataulu riippuu Lauttasaaren palveluverkon kehittymisestä lähivuosina ennen kaikkea koulu- ja päiväkotitilojen osalta.

Aikatauluun vaikuttanee se, että Lauttasaaressa on vireillä myös hanke siitä, että Vattuniemenkuja 4:n toimistorakennus saneerattaisiin koulu- ja päiväkotitiloiksi. Virastopäällikkö hyväksyi tätä tonttia koskevan asemakaavasta poikkeamishakemuksen 17.5.2017. Päätös ei kuitenkaan ole vielä valitusajan takia lainvoimainen.

Kirjaston tonttia koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma tässä Osallitumis-_ja_arviointisuunnitelma_1307-00-17.pdf