14.6.2012 - Lauttasaari-lehden pääkirjoitus (Numero 24)
Tällä viikolla vietettiin Helsinki-päivää. Pääkaupunkimme on 200-vuotias ja Olympiastadion viettää 60-vuotissyntymäpäiviään. Kaupunki on täynnä Helsinki-viikon ohjelmaa vielä sunnuntaihin asti. Lauttasaari-Seura järjesti jo toisen kerran Helsinkipäivänä opastetun vesibussiajelun Lauttasaaren ympäristössä.
Helsinki-viikon kunniaksi voi syventyä tutkimaan kotikaupunginosaansa, tai lähteä rohkeasti sellaiseen osaan Helsingistä, jota ei tunne ollenkaan. Sellaisia varmasti riittää, sillä asemakaavan mukaan Helsinki jakaantuu yli viiteenkymmeneen kaupunginosaan.
Voi päästää irti ennakkoluuloistaan tiettyjä kaupunginosia kohtaan, ja mennä paikan päälle aistimaan tunnelmia avoimin mielin. Jos haluaa pysyä saaristossa, kiinnostava kohde voi olla Harakan saaren energialuontopolku, jonka varrella on mahdollista tutustua pientuulivoimalaan. Kukkien ystäville upea elämys on Alppiruusupuisto Haagassa.
Kaupunkiin voi tutustua myös kävelykierroksilla, joiden kohteet on poimittu Helsingin kaupunginosayhdistysten kotikaupunkipoluista.
Kaupunkipolut ovat kartalle koottuja kävelyreittejä, jotka esittelevät kaupunkien ja kaupunginosien paikallista historiaa ja nykyisyyttä, luontoa ja kulttuuria, arkkitehtuuria sekä merkittäviä henkilöhahmoja. Tutustuminen urbaaniin elinympäristöön kävelemällä voi olla kokonaisvaltainen ja mielenkiintoinen kokemus. Kaikki kaupunkipolut on kerätty urbaanin retkeilyn portaaliin, jota
päivitetään jatkuvasti.
Polkuja löytyy Helsingissä esimerkiksi Herttoniemestä, Vuosaaresta ja Käpylästä. Espoossa ja Vantaallakin on kaupunkipolkuja. Myös Lauttasaaressa voisi olla sellainen. Sitä varten tarvitaan kaupunginosa-aktiivien, virkamiesten ja eri alojen asiantuntijoiden yhteistyötä. Omien kotikulmien historian tunteminen on tärkeää, ja edistää asukkaiden juurtumista elinympäristöönsä.
Lauttasaaren kaupunkipolun suunnittelu voisi alkaa siitä, että me saarelaiset kertoisimme omista lempipaikoistamme ja mieluisimmista lenkkireiteistämme. Polkuja voisi olla monta. Lapsiperhereitti, historiareitti, seikkailupolku, koiranulkoilutuslenkki ja sellainen reitti, jonka voisi kulkea rollaattorilla tai pyörätuolilla.
Mitä helsinkiläisyys merkitsee meille? Riippuu tilanteesta ja olinpaikastamme kerrommeko tutustumistilanteessa olevamme Suomesta, Helsingistä vai Lauttasaaresta. Toisinaan riittää, kun
kerromme asuvamme Katajaharjussa tai Vattuniemessä.
Tuire Salminen
Lauttasaari-Seuran hallituksen jäsen