10.5.2012 - Lauttasaari-lehden pääkirjoitus (Numero 19)

Kiusatuksi voi joutua kuka tahansa

Koulukiusaaminen on suuri ongelma ja siihen tulisi puut­tua heti, kun havaitsee merkkejä kiusaamisesta.Tunnistaminen tosin on vaikeaa. Merkkejä ovat muun muassa eristäminen po­rukasta, vähättely sekä se, ettei tule valituksi ryhmiin. 

Kiusaaminen saattaa alkaa heti ensimmäiseltä luokalta, ja syy kiusaamiseen voi olla ihan mikä tahansa – vaikkapa että jotkut vanhemmat ovat varakkaampia kuin toiset ja pystyvät vaatettamaan lapsensa muodikkaammin kuin vähävaraisessa perheessä. Pelkkä epämuodikas pukeutuminen voi synnyttää eriarvoisuutta ja lapsi joutuu kiusaamisen kohteeksi. Mutta syy kiusatuksi joutumiseen voi olla tätäkin mitättömämpi. Oikeas­taan mikä tahansa syy laukaisee kiusaajassa tai kiusaajissa pik­kusadistin.

Kiusaaminen puolestaan johtaa oppimisvaikeuksiin, kos­ka ajatukset seikkailevat oppitunnilla jossakin muualla kuin opet­
tajan opetuksessa. Ja kun ajatukset harhailevat ja pelko kahlit­see mielen, on todennäköistä, että jää jälkeen opetuksessa ja saa tyhmän oppilaan maineen. Usein erityisesti pojat ovat vaa­rassa, sillä heidän keskuudessaan kiusaaminen on kovempaa
kuin tyttöjen parissa.

Opettajista valtaosa on naisia ja rajuimmille poikaoppi­laille se voi olla ”peruste” häiriköidä. Moni poika tarvitsisi kas­vatukseensa isällisen tarmokasta otetta, rajoja ja rakkautta. Eh­käpä häiriköinti tuolloin vähenisi tunneilla ja opetuskin menisi perille.

Entä olisiko ratkaisu ongelmaan siinä, että oppilailla olisi käytössään yhtenäiset kouluasut kuten Englannissa? Silloin kou­lulainen tuntisi kuuluvansa muiden kanssa samaan yhteisöön, joka ponnistelee yhteisen asian eteen. Kenties tästä syntyisi oikea ilmapiiri opiskelulle. Kun luokkahuoneeseen tulee rauha, opetuskin menee perille. Kiusaaminen tuskin loppuu kokonaan, mutta vähenee huomattavasti.

Kiusatuksi voi joutua kuka tahansa eikä se ole pelkkä koulujen ongelma. Kiusaamista tapaa lähes kaikkialta missä ih­miset kohtaavat vapaa­ajan tai työn merkeissä. Kun havaitsee kiusaamista, siihen pitää puuttua. Myös sivustakatsoja on syyl­linen, ellei puutu asiaan.

Kiusaamisesta keväisempiin ja iloisempiin asioihin: tule­vana sunnuntaina vietetään Äitienpäivää. Päivänvietto on lai­
naa Yhdysvalloista, joissa päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1907. Meille äitienpäivä rantautui 1918. Äitienpäivän
ajankohta vaihtelee maittain. Meillä äitejä juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina, mutta esimerkiksi Indonesiassa Äitien­
päivä on vasta joulukuun 12. päivä.

Äidit ovat päivänsä ansainneet.

Onnea Äideille ja Isoäideille.

Kauko Helttunen
Lauttasaari-Seuran hallituksen jäsen

 

© Lauttasaari - 10.5.2012 - Lauttasaari-lehden pääkirjoitus (Numero 19).